Otin kärsimykset pois. Siirsin ne itseeni.
Luopumisesta ei puhuta ja sen ajattelemista lykätään. Sitten joskus, kun sen aika tulee. Niin minäkin tein ja ehkä teen vieläkin, elättelen mielessäni toiveita kuolemattomuudesta. Mutta ei kuolema tee poikkeuksia. Kun ottaa vastuulleen eläimen, täytyy jo sillä hetkellä tiedostaa se tosiasia. Minä joudun jättämään hyvästit tälle eläimelle. Minä joudun mahdollisesti vielä päättämään, milloin eläimeni vetää viimeisen hengenvetonsa.
Kuolemaa ei ehkä kannata pelätä, mutta pitäisi tiedostaa, että kukaan ei ole kuolematon.
Jokaisella eläimellä on oikeus onnelliseen elämään, mutta myös onnelliseen, mahdollisimman kivuttomaan loppuun. Omaa suruaan voi lykätä ja ihminen voi pumpata keinotekoista elämää hevoseen, mutta täytyy muistaa, että hevonen ei välttämättä siinä vaiheessa enää ole onnellinen. Jokaisen täytyisi antaa lupaus hevoselleen. Päästän sinut pois, kun sen aika on. En halua pitkittää kärsimystäsi itsekkyyteni vuoksi.
Vaikka kaikki keinot olisi kokeiltu, tuntuu irtipäästäminen silti vaikealta. Päätös toisen elämästä. Päätös niiden letkujen irroittamisesta. Joskus se vain on tehtävä. Ei siihen tule koskaan olemaan valmis, mutta siihen täytyy valmistautua. Se tulee ehkä pitkän yhteisen matkan ja taistelujen jälkeen. Ehkä aivan liian nopeasti ja yllättäen. Kaikki pitäisi olla mietittynä etukäteen, pahan päivän varalle.
Viimeisen palveluksen tekeminen on raskasta, ei hevoselle, vaan
ihmiselle.
Omistajalla on aina vastuu ja velvollisuus. Omistajan velvollisuus on hoitaa hevosta, kun se on sairas, mutta myös päättää, milloin ei enää hoideta. Ihmeparantumisen odottelu ja hevosen tuskan pitkittäminen lykätäkseen omaa tuskaansa ovat epäreiluja hevosta kohtaan, jos siitä aiheutuu turhaa kärsimystä. Hevosenomistajan täytyy päättää se piste, johon hevosta yritetään hoitaa. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Tosiasioiden kieltäminen on paljon helpompaa, mutta sitä ei saa tehdä toisen kustannuksella, katsomalla toiseen suuntaan, olemalla sokea toisen kärsimykselle. Minä myönnän pelänneeni tosiasioita, pelkäsin niiden kohtaamista. Myönnän elätelleeni jopa turhiakin toiveita ja myönnän pelänneeni irtipäästämistä. Mieluummin kuitenkin rikoin itseni, kuin annoin Majurin tuntea enää yhtään kipua.
Sitä mielellään sokaisisi itsensä, ettei
tarvitsisi nähdä.
Minä näen nyt. Tiedän varmasti, että tein oikean
päätöksen.
Minun päätökseni tuli taistelujen jälkeen, mielestäni ihan hyvään aikaan. Majuri oli vielä siinä kunnossa, että olisi voinut elää jatkuvien hoitojen avulla. Jouduin kuitenkin tekemään päätöksen, ettei yritetä enää keinotekoista elämistä, koska hoidot eivät olisi kantaneet enää pitkälle. Se olisi ollut päätöksien hetkittäistä lykkäämistä hevoseni kustannuksella. Päätös olisi kuitenkin tullut eteeni.
Minä en ollut Majurin suhteen miettinyt kovinkaan pitkälle näitä asioita. Olen oppinut kantapään kautta, että kannattaisi. Ei pitäisi elää harhakuvitelmissa, kyllä meillä on vielä paljon aikaa, vaan näitä asioita täytyisi miettiä, vaikka se kaukaiselta tai vaikealta tuntuisikin. Ettei olisi niin järkyttynyt, kun kuulee huonoja uutisia. Että tosiaankin olisi se varasuunnitelma takataskussa. Että voisi kaivaa sen esille ja lukea tuomion.
Eläin ei kerro ääneen milloin se haluaa pois. Ihmisen täytyy toimia eläimen tulkkina.
Jokainen sydämen omaava hevosenomistaja on varmasti sitä mieltä, että oman hevosensa, elämänsä hevosen, eteen tekisi mitä vain. Minä sain kuulla lopetusaikaa varatessani eräältä Majuria hoitaneelta eläinlääkäriltä kysymyksen joko alkaa kyllästyttämään sen hevosen hoitaminen? Hän ilmeisesti oletti, että kyllästymisen takia soitin varatakseni hevoseni kuolemalle hetkeä.
Hän ei tiennyt, että jos vain olisin pystynyt, olisin ottanut hevoseni kivut jollakin muulla tavalla pois. Olisin taistellut Majurini rinnalla vielä pidempään, vielä kovempaa. Joskus se kovinkaan yritys ei vain riitä ja yrittämiselle täytyy vetää raja. Silloin täytyy särkeä oma sydämensä. Antaa viimeiset silitykset, viimeinen suukko ja toivottaa hyvää matkaa.
Ja silloin minulle tuli todeksi, että suru on rakkauden hinta.
Jo neljä kuukautta ilman Majuria. Onneksi tiedän, että samettiturvallani on kaikki hyvin nyt ♥
Todella todella kaunis ja hyvä postaus <3
VastaaPoistaSä osaat kirjottaa! Rupesin itkemään tekstiä lukiessani, koska se on totta ja tiedän sen, sekä kirjoitit niin kauniisti ja arvostavasti;(
VastaaPoistaKiitos <3 Kiva että pystyin tekstillä herättämään tunteita, tämä on kyllä ikävä, mutta "todellinen" aihe, joka on hyvä tiedostaa :/
PoistaAika pahasti sanottu eläinlääkäriltä mun mielestä :/ Tuossa ammatissa ja tilanteessa pitäisi ymmärtää tukea omistajaa..
VastaaPoistaNiinpä, tuo oli kyllä tosi rumasti sanottu eläinlääkäriltä! :( Tiedänpähän kenelle en enää hevostani hoitoon vie, oli muutenkin ylimielisen oloinen.. Onneksi sain paremman lääkärin tekemään viimeisen toimenpiteen, hän taas oli todella ammattimainen ja myötätuntoinen.
PoistaVoi ei itku tuli... niin kaunis ja samalla niin hirveä teksti <3 jos mä olisin ollut kuuntelemassa tollasta tuomitsemista eläinlääkäriltä, niin mä olisin mennyt linjoja pitkin nylkemään hänet. Sä teit niin oikein, ja hienoa että tajuat sen itsekkin. Itse en ole vielä siihen paikkaan joutunut, mutta se tulee vielä joskus olemaan edessä. Siihen saakka aion nauttia joka hetkestä mun elämäni hevosten kanssa <3
VastaaPoistaKiitos paljon <3 Itse olin tuosta niin järkyttynyt ja muutenkin pidättelin itkua, niin en osannut siinä tilanteessa sanoa hänelle mitään takaisin, muuta kuin kielsin olevani kyllästynyt. Hän sanoi muutenkin siinä puhelussa, että Majurin hoidattaminen on koko ajan ollut vain ajan ostamista, vaikka hänkin oli hoitojen alkaessa sitä mieltä, että Majuri voi hyvinkin tulla kuntoon..
PoistaNauti kaikista hetkistä, se on oikea asenne <3 :)
Uskomattoman kaunis teksti. Painin näiden samojen asioiden kanssa kun Lassen kuolema lähestyi. Olen sullonut surun jonnekin ajatuksieni syvimpään sopukkaan. En osaa vieläkään puhua Lassen kuolemasta, en vaan saa sitä surua ulos. Lassen kuolemasta on jo yli puoli vuotta, enkä vieläkään tajua sitä.
VastaaPoistaKiitos Anniina <3 Mulla on/oli vähän sama ja tiedän tuon tunteen, kun sitä ei vaan saa purettua. Pystyn kyllä käsittelemään ja puhumaan aiheesta sillai "pinnallisesti" jo, mutta suru ottaa aikansa ja jokaisella se aika on yksilöllinen.
PoistaKaunis teksti, ajattelet hevosista juuri niin kuin pitääkin. ♥ Respect!
VastaaPoistaKiitos Merika <3
PoistaTodella kauniisti kirjoitettu ja toisaalta niin riipaisevasti taas kerran, luin kyyneleet silmissä. Mutta liian vähän näistä puhutaan ja liian vähän ihmiset miettivät asioita valmiiksi. Päätöksen tekeminen on kamalaa, mutta jokainen on sen velkaa omalle ystävälleen.
VastaaPoistaKiitos <3 Usein näitä miettii vasta kun kohdalle osuu, eikä siinä tilanteessa välttämättä pysty järkevästi ajattelemaan :/
PoistaTosi kauniisti kirjoitettu. <3
VastaaPoistaKauniisti kirjoitettu teksti, ihania kuvia <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaIhana teksti!♥
VastaaPoistaOsui ja uppos!
Itelläni oli sama tilanne puol toista vuotta sitten vain 2 kuukauden omistuksen jälkeen.
Onneks muistot elää aina ja suurinta rakkautta on pystyä päästämään irti silloin kun sen aika on♥♥
Kiitos paljon! <3 Muistoja ei onneksi kukaan vie pois <3
PoistaHei! Saisinko käyttää tätä "Särjin oman sydämeni sillä hinnalla, että ystävälläni on hyvä olla.
VastaaPoistaOtin kärsimykset pois. Siirsin ne itseeni." entisen hevoseni kuvassa? Todella kauniisti sanottu <3
Hei, kiitos että kysyit! :) Suoralainauksiahan saa ottaa, kunhan teksti laitetaan sitaatteihin ja lähde tai kirjoittaja esille :)
PoistaTietty jos meinaat tekstin vain omaan käyttöön/ei julkiseksi, niin sellaiseen ei tietty mitään lähteitä tarvitse merkitä :)
Poista