sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hyvällä mielellä

1
Olen viimeisen viikon ajan kärsinyt enemmän tai vähemmän viimeisestä viisaudenhampaastani, joka sinnikkäästi puskee esiin, mutta on kuitenkin liian vähän pinnassa, että sitä olisi voitu vielä poistaa. Poski on näyttänyt siltä kuin minulla olisi peruna suussa, syöminen on ollut hankalaa ja särkylääkkeen avulla mentiinkin muutama päivä. Ilmeisesti hampaan tulehdus vielä aiheutti kuumeilua ja tulehdusta poskionteloihin ja kurkkuun. Kiva viikko siis takana!

Viime sunnuntaina pyysinkin sitten Jasua mukaan tallille, jotta Jaska tulisi liikutettua kunnolla. Itse kun hengästyin jo kävelystäkin. En ollut käynyt sillä viikolla kuin kerran ratsastamassa ja kerran juoksuttamassa Jaskan ja muuten se olikin ratsastettu toisen ihmisen toimesta. Oli mukava päästä "pitkästä aikaa" tallille, vaikka en itse vielä pystynytkään kunnolla ratsastamaan. Postauksen kaikki kuvat ovat kyseiseltä sunnuntailta ja kaikki kuvat, paitsi Jasun ratsastuskuvat, on ottanut Jasu.

2 - "Hei mä näin et sä siirsit sitä tuolia, se ei ollu äsken siinä!"
Jaskalla oli sunnuntaina vähän säikkypäivä - yhdistettynä laiskapäivään. Heti kun olisi pitänyt tehdä töitä, niin hevosraukkaan iskikin laiskuus ja energia olisi ollut kiva tuhlata vain turhaan pöllöilyyn. Uusi ratsastaja tuntui olevan Jaskan mielestä myös vähän jännittävä ja näytti pistävän pienen ruunan pasmoja sekaisin.

Kävinkin sitten lääkkeen voimalla Jasun ratsastuksen välissä selässä ponnistelemassa hevosta vähän hereille. Kun minulta loppui puhti, palasi Jasu vielä Jaskan selkään ja loppua kohden Jaska alkoikin jo ihan mukavasti rentoutumaan ja liikkumaan alun jännitysten jälkeen!

3
4
On hassua miten tuon hevosen mielialat vaihtelevat päivän mukaan. Minun oli nimittäin pakko pitää Jaskalla kaksi peräkkäistä vapaata, maanantaina ja tiistaina, kun oma olo oli vielä vähän huono. Keskiviikkona olinkin varautunut, että minulla on varmasti erittäin mielenkiintoinen hevonen allani, kun viime viikko mentiin kevyemmin ja vielä nyt alkuviikkokin. Mutta mitä vielä, Jaska olikin mukavempi kuin hetkeen on ollut!

Työskentelin paljon kevyessä ravissa ja suoralla uralla, eikä Jaskaa jännittänyt juuri yhtään edes mörköpääty, jota Jaska aika usein kauhusta kankeana vähän pelkää. Tehtiin pitkät ja rennot alkukäynnit ja tehtiin ravissakin ihan perusjuttuja; tempon vaihteluita, siirtymisiä ja vähän kolmikaarista kiemurauraa. Laukat otin myös vaihteeksi suoralla uralla.

5
6
Jaska oli ihan huippu, ehkä vähän jähmeä taipumaan ja kulmiin ratsastus ei ollut aivan täydellistä, mutta muuten ruuna pysyi mukavasti kuulolla ja kuunteli minua tavallista paremmin! Keskiviikkoinen olikin enemmän sellainen rento, hyvän mielen ratsastelu, jossa pääasia oli, että koettiin onnistumisia ja lopetettiin hyvään fiilikseen. Ehkä se yhteinen sävel alkaa sieltä pikku hiljaa löytymään, vaikka en olekaan vielä tyytyväinen omaan ratsastukseeni ja kehittämistä on toki vielä rutkasti.

Kun olin päässyt tämän kirjoittamaan, niin eilen lauantaina Jaskalla olikin sitten tavallista säikympi päivä, eikä mistään meinannut tulla mitään muuta kuin tahtojen taistelua. Pieninkin ääni, jopa toisen hevosen pienen pieni pärskähdys, sai Jaskan säpsähtelemään. Tehtävät pidettiinkin sitten yksinkertaisina ja yritin hakea vain rennosti liikkuvaa, kuuntelevaa hevosta. Ihan ei siihen tavoitteeseen päästy, mutta tällaista se hevosten kanssa on, välillä on niitä huonompiakin päiviä.

7 - Rakennekuva huhtikuu. Tästä on hyvä aloittaa monipuolisempi ja säännöllisempi treeni!
8 - Ensimmäistä kertaa Jaskaa ei olisi huvittanut yhtään poseerata, kun ruunaa olisi väsyttänyt niin paljon ratsastusken jäljiltä. Tämäkin ilme pysyi Jaskan naamalla varmasti vain alle sekunnin!

Yksi iloinen uutinen minulla vielä on. Pääsemme nimittäin vihdoin muutaman päivän päästä muuttohommiin. Onhan tässä jo kolmisen kuukautta tutustuttu toisiimme, joten tämä muutto tulee nyt aika sopivaan saumaan. Odotan niin kovasti, että pääsemme aloittamaan maastoilun Dessin avulla ja pääsen itse useammin ratsastamaan Jaskan. Valmennukset ja esteetkin saadaan sitten aloitettua, kunhan ollaan ensin kotiuduttu. Toivotaan, että muutto sujuu kaikinpuolin hyvin!


8 kommenttia:

  1. 5 ja 8 oli mun lempparikuvat :) Odotan innolla mitä teidän estehyppelyistä tulee sitten kun ootte muuttanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samaa minäkin odotan, kun ei tiedä yhtään mitä odottaa, Jaskalla kun ei ole vuoteen hypätty selästä käsin, saa nähdä mitä tulee ;p

      Poista
  2. On sulla kyllä upea hevonen! Ootte hyvä pari Jaskan kanssa, ties mitä teistä tulee kun kehitytte vielä lisää. Kaikkea hyvää teille & mukavaa loppukevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja hyvää kevättä myös sinulle :)

      Poista
  3. Hei! Mikä satula Jaskalla on käytössä? (itselläni on samanmallinen hevonen ja satulan metsästys käynnissä.. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaskalla on Kieffer Lusitano koulusatula 17", leveys MW :)
      Minua on kyllä hieman ruvennut epäilyttämään, että istuuko satula nyt kuitenkaan, joten saa nähdä täytyykö tässä vielä hankkia uusi satula :D

      Poista
  4. JEE! Nyt se vihdoin tapahtuu, onnea muuton johdosta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jee vihdoin :D Mun pitiki ihan laittaa sulle siitä viestiä, voit joku kerta tulla sit ihan lähelle kattomaan meitä :p Aika luxusta sit tommonen lyhyt tallimatka :D

      Poista