keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Käynti saa liian vähän huomiota

Kenttä on hieman liian koppura Majurin mieleen ja etukenkäkin meni putoamaan. Rullaillaan siis eteenpäin käyntihommien merkeissä. Niiden hommien, joista itse en henkilökohtaisesti pidä. Käynti on aina ollut minulle Majurin kanssa se tylsin askellaji ja olenkin jättänyt sen liian vähälle huomiolle, sanonut itselleni käynti ei ole Majurin vahvuus ja niin asia tulee aina olemaan.
 
Tulisiko asia olemaan näin, jos kiinnittäisin käyntiin enemmän huomiota? Uskon, ettei käynnistä välttämättä saisikaan Majurin vahvinta askellajia, käveleehän Majuri jo luonnollisesti niin hassusti ja hitaasti. Mutta työstämällä sitä saisi kehitettyä, aivan varmasti.

 
Eilen, kun ravia tai laukkaa ei voinut ratsastaa, olin jälleen jäämässä ratsastuksessa köpöttelytasolle, koska pystyimme ratsastamaan vain käyntiä. Tajusin kuitenkin taas (hyvä minä!), että käynnissäkin voi ja pitää työskennellä aivan samalla tavalla kuin muissakin askellajeissa.
 
Varustin siis itseni aivan erilaisella asenteella ja aloin vaatimaan Majurilta kunnollista käyntiä. Selkä pyöreänä ja takajalat mahdollisimman hyvin rungon alla. Majurin käynti, niin kuin Majuri sitä haluaisi mennä, on hidasta ja haahuilevaa. Yleensä työskentelen käynnissä vasta ravin jälkeen, koska silloin Majuri on herättelyjen jälkeen paremmin kuulolla ja reippaampi. Mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista, joten käyntiä piti ratsastaa paljon eteenpäin.
 
Kun Majurin käyntiä ratsastaa, siitä saa eteenpäin pyrkivämpää, mutta tahti on usein silti hidas. Eilen, vaikka Majuri käveli hitaasti, astui se silti kuitenkin hyvin rungon alle ja pysyi hyvin pohkeiden välissä. Olin itseeni ja pontukseen tyytyväinen, saimme startattua hyvin uuden tavoitteemme.
 
Uusi tavoitteemme on uhrata (myös sitten kun kenkä saadaan takaisin) jokaisesta ratsastuskerrasta enemmän aikaa käyntityöskentelylle. Saamalla käyntiä paremmaksi, luulen, että myös muut askellajit helpottuvat. Enkä voi jättää yhtä askellajia niin pahasti huomiotta omien mieltymysteni takia.
 
Tästä hetkestä lähtien lupaan kiinnittää huomiota käynnin laatuun ja työstää sitä eteenpäin. Miksei käyntiä voisi ratsastaa niin kuin muitakin askellajeja? Niin, miksei. Ehkä onnistun tekemään käynnistä yhtä miellyttävän askellajin kuin muutkin ovat.

 
Työstättekö te kaikkia askellajeja yhtä paljon vai jääkö jokin askellaji vähemmälle huomiolle?
 

20 kommenttia:

  1. Ruunan kanssa käynti jäi vähemmälle huomiolle, tunnustan. Siinä vain nopeasti ratsastiin hevonen aktiiviseksi ja alettiin tehdä muita hommia, mutta onneksi tajusin - että hei, täytyyhän se hevonen käynnissäkin ratsastaa yhtä hyvin kuin muissakin askellajeissa! Nykyään käyntiä työstetään ja siinä työskennellään yhtä paljon kuin muissakin, joskus jopa tehdään vain käyntityöskentelyä ja sen päälle ehkä pari siirtymistä. Käynti onkin nykyään paljon parempaa mitä aiemmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Minulla on aivan samanlainen tilanne kuin sinulla ennen kuin hoksasit :) Toivottavasti Majurinkin käynti lähtisi tuosta paranemaan, kun itsekin taas alan kiinnittämään tuohon huomiota! :)

      Poista
  2. Kyllähän se käynti on melko helppo sivuuttaa. Varsinkin omani kanssa olisi hyödyllistä työstää aina aivan lopuksi vielä taivutteluja ja pysähdyksiä käynnissä, mutta se tuppaa jäämään.
    Toisaalta nämä päivät, kun kenttä on huonona, saavat keskittymään käyntiin 100%, joten jotain hyvää niissäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Helposti se jää liian vähälle, olisi kyllä hyödyllistä vaikka aivan lopuksi tehdä vielä käyntihommat läpi.
      Niinpä! Jotain hyvää edes näissä huonoissa keleissä :p

      Poista
  3. Minulla ainakin jää käynti liian vähälle... Aina alkuun pitkin ohjin jonkun aikaa, sitten vähän jotain käyntivääntöä, mutta itse en tykkää käyntityöskentelystä joten se jää aina tosi lyhyeen..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla, aina jostain syystä siirtyy mahdollisimman pian raviin :D

      Poista
  4. Huomaan usein, että työskentelen eniten ravissa, meille kun se on helpoin. Käynti ja laukka jäävät vähän pienemmälle huomiolle, vaikka just niitähän pitäis sitten treenata..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meillä, ravi on kaikista helpointa ja kivointa, niin sitä tulee sitten eniten mentyä. Väärinpäin tämä taitaa juurikin mennä, kun pitäisi niitä heikoimpia osa-alueita eniten treenata :D

      Poista
  5. Tykkään työstää paljon harjoitusravissa ja käynti sekä laukka jää vähemmälle syystä, että...käynti on hidasta ja hankalaa (minun mielestä) kokoajan pitää olla vaatimassa reipasta kulkua eteenpäin ja laukkaa en nyt muutenkaan saa oikein kunnolla nostettua (hevonen on hyvin haluton kaikkeen missä vaaditaan tekemään enemmän).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestä käynnissä on juurikin vaikeaa tuo hitaus ja Majurilla se muutenkin on aivan extrahidasta, niin se on kauhean vaikea saada hyväksi.. :) En tiedä sitten olisiko asia toisella tavalla, jos hevonen olisi reipas kulkemaan.

      Poista
  6. Haha ite taas tykkään työstää käynnissä hevosta enkä tiiä miks :D Välil saatan ratsastaa tunnin verran pelkkää käyntiä ja työstää siinä hevosta paremmaks. Meil taas liikutaan turhanki reippaasti eteepäi ja käyntitehtävien avul sitte saanu keskittymään paremmin ku tuppaa haahuilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten totta! :D Reippaammalla hevosella menee ihan mielellään käyntiä, niin että hepan saa rennoksi ja kuulolle, jos on sellainen heppa, joka tuppaa vähän menemään ylikierroksilla :p

      Poista
  7. Meillä jää laukka tosi vähälle huomiolle. Läheskään joka kerralla ei edes laukata, ja jos laukataan, niin vain muutama hyvä nosto eikä mitään sen vakavampaa. Käyntiä taas mennään kentällä ja maneesissa todella paljon, vaikka meilläki on haastavaa saada hevonen kulkemaan eteenpäin reippaasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan sinun sisukkuutesi :D Itselläni ei meinaa kärsivällisyys koskaan riittää vääntämään sitä käyntiä, kun se tosiaan on niiiin hidasta, eikä millään meinaisi kulkea eteenpäin.
      Minä usein otan vähintään hetken aikaa laukkaa joka kerta, mutta aika usein työstän laukkaa vähän kauemminkin, mutta täytyy kyllä tuolle käynnille jättää tästä lähin enemmän aikaa :)

      Poista
  8. Hyvä ja asiallinen postaus, näitä on aina iloa lukea :) Ihan oikeassa olet, itsekin taidan jäädä aina sinne köpöttelytasolle, jos muita askellajeja kuin käyntiä ei voi ratsastaa. Postaus oli hyvä herätys, ensi kerralla meillä treenataan myös käynnissä!

    -Pauliina, joka ei jaksanut kirjautua blogiin-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Kiva, että postaus onnistui herättämään ajatuksia!

      Poista
  9. Ei liity aiheeseen, mutta tiedätkö miten blogiin saa esim. erilaisen fontin postauksen otsikkoon (ei siis bloggerin valmiista fonteista) ? Tiedän että se pitää ladata esim. dafont.comista, mutta entä sitten...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en osaa tuohon vastata, mutta tsekkaappa tämän blogin tekstit: http://koodikielella.blogspot.fi/2013/07/asiaa-fonteista-google-fonts.html ja http://koodikielella.blogspot.fi/2013/11/asiaa-fonteista-ei-blogger-fonttien.html
      Toivottavasti sieltä löytyy vastaus :)

      Poista
  10. Käynti on oikeasti haastava askellaji, mutta äärimmäisen tärkeä -sen olen huomannut tässä satulattomalla ajanjaksolla. Omasta mielestäni kaikki lähtee käynnistä. Se on perusaskellaji, jossa hevosta on hyvä kehittää liikkumaan oikein. Kaiken a ja o on puhdas, hyvä käynti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, olen täysin samaa mieltä :) Ja käynti on todella haastavaa, etenkin kun siinä rupeaa vaatimaan jotain!

      Poista