tiistai 14. kesäkuuta 2016

Uusi koti ja eroon traileripelosta

Oli aika jälleen sanoa näkemiin tutulle ja turvalliselle. 
Aika ottaa seuraava askel kohti uutta ja jännittävää. 

Kuvat otettu toukokuussa © Hanna P.

Tämä oli kolmas peräkkäinen kevät, kun jouduin muuttopuuhiin hevosen kanssa. Tämä muutto oli kuitenkin erilainen, pelottavampi. Viimeisin muutto kummitteli mielessäni ja olin sen takia lykännyt Jaskan lastaustreenejä. En halunnut kohdata sitä mörköä.

Otin kuitenkin lopulta mörköä sarvista ja pyysin apua. En halunnut tällä kertaa pelastaa Jaskaa etupuomin päältä, joten pyysin paikalle hevoskouluttajan. Halusin hoitaa asian kerralla oikein, ettei vain mentäisi ojasta allikkoon. Alunperin olin varma, että Jaska täytyisi vähintäänkin rauhoittaa kyydin ajaksi ja sitoa miljoonalla narulla kiinni. Nyt ajatus jo hieman naurattaa, selvisimme nimittäin tästä paljon paremmin kuin olin ikinä ajatellut.

Olen todella tyytyväinen Hevoskouluttaja Laura Loivan työhön ja voin lämpimästi suositella häntä kaikille, jotka tarvitsevat apua hevosen käsittelyyn. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan rehellinen suositus tyytyväiseltä asiakkaalta. Laura sai kolmella harjoituskerralla Jaskasta mieluusti traileriin kävelevän ja siellä täysin hiljaa matkustavan. Lähtötilannehan oli se, että Jaska jännittyi jo trailerin näkemisestä, meni sinne kyllä pitkän suostuttelun jälkeen, muttei ollut varman tai rauhallisen oloinen. Takapuomin ja pakoreitin sulkeminen sai aikaan hermostumista ja edellisellä lastauskerralla se oli johtanut etupuomin päälle hyppäämiseen.

Kolmen harjoituskerran jälkeen oli muuttopäivä, jolloin lastaamiseen meni korkeintaan muutama minuutti ja matka taittui saldona yksi kuopaisu koko matkan aikana. Hevonen, joka viime kerralla oli hypännyt paniikissa etupuomin päälle, matkusti nyt yksin ihan hiljaa, mutustellen ruokaa. Vaikka Jaska oli hiestä päätellen jännittänyt matkalla, pysyi se silti tyynenä. Uskomaton muutos. 



Vaikka treeneissä keskityimme lähinnä vain lastaamiseen, parantui Jaskan muukin käsiteltävyys. Nyt se toimii yhteistyössä paljon paremmin ja on herkempi ihmisen kehonkielelle. Jaska on seurassani jollain tapaa tyynempi ja rauhallisempi. Hämmästystä minussa aiheutti myös se, kun Jaska alkoi Lauran ensimmäisen käynnin jälkeen tulemaan minua tarhasta portille vastaan, välillä höristen tervehdykseksi. Ja sitä se ei ollut juurikaan ennen tehnyt. Jaska lähti kanssani mielellään työskentelemään ja olemmekin nyt molemmat paljon varmempia toisistamme. Ja sen huomaa myös selästä käsin.

Minne onnistunut matkamme sitten vei? Muutimme paikkaan, joka tarjoaa puitteiltaan taas astetta enemmän mahdollisuuksia. Valmennuksia, kisoja, paljon maastoilua ja jopa maastoesteitä. Toki mahdollisuuksien mukana tulee myös haasteita, mutta minulla on mukavan varma olo meistä. Kyllä me pärjäämme.

Parhaimmillaan tämä on uusi sysäys eteenpäin ja toivon mukaan kehityksemme lähtee taas nousuun. Ehkä voimme jopa laittaa hieman vakavemman vaihteen päälle. Tallimatkanikin lyheni yli puolella, joka on tällaiselle joka päivä tallilla käyvälle ihan tervetullut muutos. Ehkäpä nyt viimein voisin joku päivä jopa polkaista pyörällä tallille!

Odotan tulevaisuutta ja sen tarjoamia uusia seikkailuja innolla.



Tällä hetkellä olemme palailemassa takaisin treeniin suunnittelemattomalta parin viikon kevyemmältä jaksolta, joka oli ehkä ihan tervetullutkin. Syynä oli mikäs muukaan kuin satula ja Jaskan ikuisesti leviävä selkä. Leveämpi satula saatiin nyt onneksi käyttöön ja olemme päässeet aloittamaan treenit uudessa kodissa.

Ennen satulan kapeaksi jäämistä Jaska alkoi olemaan ihan mieletön. Tasainen, kevyt ja hyvin kuulolla. Yhteistyömme alkoi pelaamaan tosi mukavasti ja tuntui, että jokin loksahti paikoilleen. Nyt uudessa kodissa haemme vielä sitä tunnetta, mutta eiköhän se pikku hiljaa sieltä taas löydy. Etenkin, kun pääsimme aloittamaan taas viikottaisen valmentautumisen ja sen myötä minuun iski jokin hulluus. Ilmoittauduin nimittäin ensimmäisiin kisoihimme, jotka ovat tällä viikolla uudella kotikentällämme. Hui!

Luultavasti sen huomaa näppäimistölle suoltamastani hehkutuksesta, mutta minulla on ihan mielettömästi motivaatiota tulevaisuuteen ja älyttömän hyvä mieli tuosta kultakimpaleestani, joka muuten täytti juuri virallisesti 6 vuotta. Kakarasta on kovaa vauhtia kasvamassa aikuinen hevonen. Hevonen, josta pidän enemmän kuin uskalsin koskaan edes toivoa.




6 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa menoa teillä kahdella taas kerran, ootte kyllä niin hyvä pari!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa tallinne ihanalta! Miksette ole sinne aiemmin eksyneet, kun kuulostaa oikealta paratiisilta? :D Ihania kuviakin taas kerran. Kannattaa varmasti jatkaa maastakäsittelyä, kun se näköjään tekee ihmeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa :D Hinta ainakin on ollut yksi suuri kynnys kysymys ja tietty onhan se tutusta ja turvallisesta pois lähteminen aina vähän vaikeaa :) Maastakäsittelyjä tullaan kyllä jatkamaan Lauran opissa, niin suuri harppaus eteenpäin saatiin sillä saralla!
      Ja kiitokset, minäkin pidin näistä kuvista erityisen paljon :)

      Poista
  3. kiva postaus ja ihanan hyvälaatuisia kuvia! teidän mneoi näyttää tosi kivalta ;)

    VastaaPoista